Hyvä Pekka ja Paavo

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys päättyy huomenna. Itse en ole vielä käynyt äänestämässä. Jo useammissa vaaleissa olen käynyt äänestämässä ennakkoon, koska aina minulla on ollut tiedossa ehdokas jota äänestän, jo hyvissä ajoin ennen äänestyspäivää. Nyt paras ulkopolitiikan taitaja Paavo Lipponen ei päässyt toiselle kierrokselle, joten äänestyspäätöksen tekeminen siitä, käynkö yleensä äänestämässä, on kestänyt jo runsaan viikon. Nyt olen tehnyt päätökseni, ja äänestän Pekka Haavistoa. Pekan arvomaailma vastaa pitkälti  omaani, ja asiat joista hän puhuu ovat lähellä Paavo Lipposen nostamia arvoja. Paavo korostaa Pekalle 30.1.2012 lähettämässään kirjeessä: ”Pekka Haavisto edustaa niitä arvoja, joita halusin itsekin kampanjallani edistää”

Sunnuntaina käyn antamassa ääneni Pekka Haavistolle, hän on paras vaihtoehto jatkamaan Mauno Koiviston, Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen työtä.