Hyvä Paavo!

Paavo Lipposen esiintyminen oli vakuuttava tänään Ylen 10:05 ohjelmassa. Paavosta huokui valtiomiesmäinen ote jota ei nykyhallituksen edustajilta löydy. Olisiko Paavon aika astua esille myös Presidenttiehdokkaana? Kyllä gallupit saisivat uudenlaiset muodot. Keskustan piirissä elämöidään Paavon tekemisten suhteen. Herätellään esiin asioita, joilla ei ole todenperäisyyden kanssa mitään tekemistä. Keskustan olisi aika pestä omat likapyykkinsä ja keskittyä maan asioiden hoitamiseen. Keskusta haluaa nostaa epäolennaisia asioita esille ennen eduskuntavaaleja. Tavoitteena keskustalla on tietysti kääntää keskustelua pois omista vaalirahasotkuista.

Maa on ajautumassa lakkojen tielle, ja tämä johtuu pitkälti EK:n ja oikeistohallituksen jääräpäisyydestä ja lepsusta asioiden hoitamisesta. Työmarkkinoille ei saada vakautta ilman kolmikantaa ja tätä EK ei halua. Oikeistohallitus myötäilee EK:ta eikä ole aloitteellinen toimija sen suhteen, että työmarkkinoille saataisiin vakauttavia sopimuksia. Mikähän sotku tästä vielä tulee kun perussuomalaiset mahdollisesti tulevat sekoittamaan lusikkansa asioihin, joihin heidän taitonsa eivät auttamattomasti riitä? No onneksi voivat kopioida ammattiliittojen ohjelmia. Toteuttaminen onkin sitten jo eri asia. Perussuomalaiset haikailevat markan perään. Pitää kuitenkin muistaa ne lukemattomat kerrat kun Suomen markka devalvoitiin. Devalvaatiossa häviäjänä on aina palkansaaja ja tätä aikaa en ainakaan minä palkansaajana kaipaa takaisin.