Peruspalvelut uhattuna

Paimion kaupunginvaltuuston kokouksessa päätettiin tänään kaupungin tuloveroprosentista sekä kiinteistöveroista. Sdp:n valtuustoryhmän puheenvuorossa totesin, että sosialidemokraatit ovat huolestuneet Paimion kyvystä tuottaa lakisääteiset palvelut tulevina vuosina mutta erityisesti vuonna 2014.

Kaupunginhallituksen esittämillä verotuloilla ei pystytä kattamaan mm. henkilöstömenoja. Kaupunginhallituksen esitys lähtee siitä, että henkilöstömenoja leikataan runsaalla puolella miljoonalla eurolla. Näin mittava säästövaade ei täyty ilman henkilöstön lomautuksia.

Kuntatalous on saatava kuntoon, leikkauksia on tehty ja niitä joudutaan jatkossakin tekemään mutta niiden rinnalla pitää myös kerätä verotuottoja kunnan tuottamien palveluiden rahoittamiseen.

Sdp:n valtuustoryhmä esitti tuloveroprosentiksi 20,5 mutta esitys hävisi äänestyksessä. Koska riittävän suurta tuloveron korotusta ei hyväksytty, esitimme yleisen kiinteistöveron verokannaksi 0,9 ja vakituisen asumisen verokannaksi 0,45. Valitettavasti nämäkin esitykset hävisivät äänestyksissä.

Valtuusto päättää vuoden 2014 talousarvioista joulukuun kokouksessa. Nyt näyttää siltä, että valtuusto joutuu tekemään alijäämäisen talousarvion koska tulopohja on riittämätön. Uhkaako henkilöstöä lomautukset? Ikävä kyllä tänään tehtyjen veropäätösten jälkeen Paimion kaupungin henkilöstöä jouduttaneen lomauttamaan. Peruspalvelut ovat siis uhattuna!